wall art collage

Noin parisen kuukautta sitten olohuoneen järjestys meni uusiksi, jonka seurauksena myös seinät vaihtoivat väriä harmaasta valkoiseksi. Tyhjä valkoinen seinä näyttää aika kolkolta, joten ajatuksena oli tehdä koko seinän peittävä taulukollaasi. Hiljaa hyvä tulee, sillä taulukollaasi -projekti otti vasta nyt ensimmäisen askeleen eteenpäin, kun saimme tällä viikolla ripustettua ensimmäiset taulut seinälle.




Stefan Marxin kukkakauppaa esittävä julistelehtinen sopii mielestäni täydellisesti peikonlehden yläpuolelle. Kyseinen taiteilija on muutenkin yksi suosikeistani, noin puolet kotimme taiteesta on hänen käsialaansa.




Iso juliste ja pienempi Helsinki -juliste ovat Eetu Sihvosen käsialaa.



Taulukollaasi jatkuu lattian tasolle suuriin julisteihin, jotka nojailevat seinää vasten. Värikkäät kirjat ja lehdet tuovat väriä kokonaisuuteen.

Kokonaisuus näyttää tällä hetkellä tältä. Tavoitteena olisi hankkia vielä lisää taidetta seinälle, ja kaipaisin jotakin värikästä mustavalkoisen kollaasin keskelle. Jos löytyy taiteilija tai taidekauppa vinkkejä, otan niitä mielelläni vastaan. 

Miltäs taulukollaasi mielestäsi näyttää? 




in the kitchen


Vaput on juhlittu ja on aika siirtyä takaisin arkeen. Arjesta tulikin mieleeni, että en ole vilauttanut keittiötämme täällä blogin puolella pitkään aikaan!

Asumme vuokralla, joten keittiömme ei ole mikään unelmakeittiö. Harvoin sitä törmää kohtuuhintaisiin vuokra-asuntoihin, joissa olisi panostettu keittiöiden ulkonäköön. Kuitenkin tämän kanssa on opittu elämään ja panostamalla pieniin asioihin, saa rumastakin vuokra-asunnon keittiöstä ihan kivan näköisen. 

Olen huomannut, että kun esillä olevat esineet ovat kauniita, kiinnittyy huomio niihin. Muotoilultaan kiva vedenkeitin tai hauska tarjotin vie katseen pois kulahtaneesta laminaattitasosta. 


Avohyllyjä kannattaa hankkia, sillä niille saa kauniimmat astiat esille. Naulakkoon saa kätevästi roikkuvat tavarat esille kuten esimerkiksi patalaput.



Lasipurkeilla ja Dymolla saa myös ihmeitä aikaiseksi. Keittiöstä tulee mielestäni kotoisamman näköisen, kun mausteet ja ruoka-aineet ovat esillä lasipurnukoissa.


Tässä olivat omat niksini keittiön stailaamiseen ilman remonttia. Millaisia vinkkejä teillä on?




sundaayyyssss

Sunnuntait. Päätin laittaa tänne esille arkistoista löytyneitä kuvia, joista välittyy mun mielestä ihana sunnuntaifiilis. Viikon viimeinen päivä on mielestäni viikon paras päivä, hyvä tekosyy köllötellä kotona ja olla tekemättä yhtään mitään. 







Millaisena sinä koet sunnuntain? Viikon ihanin vai inhottavin päivä? 




windowsill garden


Hyvää pääsiäistä kaikille ! Itse olen ollut pahassa flunssassa jo pari päivää, saa nähdä pääseekö sitä ollenkaan nauttimaan vapaapäivistä. Pääsin tänään hetkeksi ylös sängystä kuvaamaan uusia kasveja, joita meiltä löytyy ikkunalaudoilta.

Valon ja lämpöasteiden lisääntyessä on kasveilla sisustaminen alkanut taas kiinnostamaan enemmän. Tavoitteena on, että kesällä meillä olisi kunnon puutarha olohuoneen ikkunalaudalla. Pidetään sormia ristissä, että saan kaikki pidettyä hengissä heh !



Hendrick'sin pullo toimii myös maljakkona. Tällä hetkellä siinä asustelee bambunoksa, josta toivottavasti tulevaisuudessa kasvaa iso bambupuu. Saviruukusta löytyy tuorein hankintani, mandariinipuu, mikä on alennuslöytö Plantagenista.


Söpö keraaminen ruukku ja rahapuu löytyivät Stockmannilta. Toivottavasti rahapuu toisi parempaa onnea raha-asioissa hehe. Rahapuun vieressä on klusia Hayn ruukussa, jotka löytyivät myös Stockmannilta. Pakko mainostaa, että Stockan kasvi- ja ruukkuvalikoimat ovat parantuneet huimasti ! Suosittelen käymään tutustumassa, jos et ole vielä ennättänyt.


Kokonaisuudessaan olohuoneen ikkunalauta näyttää tältä. Kuvista huomaa kuinka kauhistuttavan likaiset ikkunat meillä on ! Pakko ryhtyä ikkunanpesu hommiin kun tältä flunssalta ennätän...

Makuuhuoneen ikkunalaudalle eksyi myös yksi kaktus. 


Onko kasvien määrä lisääntynyt sinun kodissasi kevään edetessä? Mitä kasveja löytyy sinun ikkunalaudoiltasi? 





perfect vinyl shelf

Yläpuoleinen kuva Ikean Kallax -hyllystä ei liity otsikkoon vaan kuvastaa tämän hetkistä tilannetta... Kallax on meidän kotona parisen vuotta ollut levyhyllynä, ja tänä aikana olemme huomanneet sen erittäin epäkäytännölliseksi kyseiseen tehtävään. Miinusta Kallax saa siitä, että siitä puuttuu taustalevy, jonka takia levyt pölyttyvät helposti. Ulkomuotokaan tässä Ikean kaverissa ei ole mikään kaunein, valkoista lastulevyä ja kiinnitysruuvit paistavat silmiin sivuilta. Tämän takia olen selaillut jo jonkin aikaa Pinterestiä siinä mielessä, että löytyisi jokin järkevämpi ratkaisu ja löytyihän se !


Kuvat: Pinterest/Nancy Neil Photography


Tämä puusepän valmistama vinskahylly on juuri sitä mitä me tarvitsemme. Levyjä on helppo selata ulosvedettävien laatikoiden ansiosta ja jos niitä sijoittaisi kolme kappaletta päällekkäin, olisi tämä ratkaisu tuohon meidän tämän hetkiseen levyjen sekasorrokseen. Nämä kuvat herättivät sisäinen suunnittelijani, jonka seurauksena aloin jo hahmottelemaan ratkaisua paperille. Tästä tulee seuraava DIY-projektini, saa nähdä milloin tämän ehtisi toteuttamaan.

Löytyykö sinun kodistasi levyhylly? Oletko löytänyt jonkin valmiin ratkaisun kaupasta, teettänyt puusepällä tai tehnyt itse? Haluaisin mieleläni kuulla muiden ratkaisuja tähän säilytysongelmaan.





new rug and sofa table

Kun palattiin takaisin Pariisista, sain sellaisen innostuspuuskan sisustaa, että huhhuh.. Päätin, että laitetaan olohuoneen järjestys uusiksi, maalataan seinät sekä hankitaan uusi matto ja sohvapöytä. 

Vanhaan mattoomme oli ilmestynyt mysteerinen tahra, jonka onnistuin tekemään pahemman näköiseksi puhdistaessani sitä. Pari vuotta meitä palvellut matto olisi muutenkin ollut liian pieni, nyt kun huonekalujärjestys muuttui. Joten hyvällä omatunnolla pystyin aloittamaan uuden maton metsästyksen.

Unelmieni matto olisi ollut private 0204 -matto, mutta ikävä kyllä tämä olisi ollut liian kallis ostos kukkarolleni. Etsinnässä oli jokin saman tyylinen, mutta kuitenkin hinta-laatu suhteeltaan hyvä ratkaisu. Kun selailin nettikaupoissa vaihtoehtoja, silmiini osui Broste Copenhagenin Nor -matto. Se oli ulkonäöltään sitä mitä olin hakemassa ja kooltaan sopiva (3x2m). Tanskalaisen merkin matto on materiaaliltaan kierrätysnahkaa ja sen päissä on puuvillaiset hapsut. Ihastuin siihen heti ja vaikka poikaystäväni empi valintaani, laitoin tämän tilaukseen. Ja nyt olen ihan myyty! Vaikka matto on tumma, se ei pimennä olohuonettamme liikaa, vaan tuo mukavasti kontrastia huoneeseen vaaleanharmaata lattiaamme vasten.

Toinen uusi hankintani on Menun Fuwl Cage -pöytä, joka toimittaa sohvapöydän virkaa. Halusin pienen ja minimalistisen pöydän, joka ei veisi liikaa huomiota muilta kalusteilta. Kuitenkin tämän piti olla riittävän suuri siihen, että voin harrastaa suurta pahettani eli syödä olohuoneessa samalla kun katselen tv-sarjoja Netflixistä hehe.

Materiaaliltaan pöytä on mustaksi petsattua saarnia, jonka jalat ovat jauhemaalattua terästä. Saa nähdä kuinka kauan pöytälevy näyttää tuolta kunnes se täyttyy juomalaseista jääneistä rinkuloista heh... 

Taulut odottelevat vielä takaisin seinälle pääsyä. Ajattelin, että teemme suuren taulukollaasin, joka täyttää koko seinän. Pinterest -tilini on täyttynyt erilaisista kollaasi-ideoista. Odotan innolla sitä, että millainen meidän versiostamme tulee.


Miltä mielestänne näyttää? Onko uusi järjestys parempi kuin vanha? 
Seuraavana ostoslistallani on uusi kattolamppu olohuoneeseen. Onko ideoita, mikä tänne sopisi? 





paris

Tultiin viikko sitten takaisin Pariisista. Viiden päivän reissu teki todella hyvää vaikka säät eivät suosineet ekoina päivinä. Pariisi yllätti positiivisesti ja olisin voinut jäädä vielä muutamaksi päiväksi ihastelemaan kaupunkia. Tällä kertaan jäivät Louvre ja Versailles näkemättä, mutta jääpähän seuraavaan reissuun jotakin nähtävää. 






Kaupungilla kiertäessä katseeni hakeutui pariisilaisten parvekkeille. Joka puolella oli ihanasti viherkasveja ja niitä oli paljon! Välillä mietin, että miten asukkaat saavat edes ikkunat auki, kun parvekkeet olivat tungettu niin täyteen kasveja. Joinakin hetkinä vähän jopa pelotti, että jostain tippuu kukkaruukku päähän haha.



Kävimme myös Pariisin lähiöalueella Noisy-le-Grandissa, joka oli noin puolen tunnin junamatkan päässä keskustasta. Noisy-le-Grandissa sijaitsi barcelonalaisen arkkitehdin Ricardo Bofillin suunnittelema Les Espaces d'Abraxas. Nämä asunnot vetivät kyllä hiljaiseksi, ihan kuin olisi ollut jossakin toisessa ulottuvuudessa. En yhtään ihmettele, että Les Espaces d'Abraxas oli valittu kuvauslokaatioksi esimerkiksi uusimpaan Nälkäpeli -elokuvaan, oli tämä sen verran vaikuttava paikka. Suosittelen vierailemaan tuolla, jos matkustat Pariisiin. Tällaisia asuntoja ei ihan jokaisen kaupungin nurkissa ole.


Viimeisenä päivänä kävimme hotellimme lähettyvissä sijaitsevassa puistossa Parc des Buttes-Chaumontissa. Keskellä puistoa meni pieni joki, jossa oli sorsia uiskentelemassa ja ylhäällä kalliolla oli pieni huvimaja, mistä näki Pariisin kattojen yli. 

Tällä kertaa ei sisustustavaroita tarttunut matkalta mukaan. Ehkä sitten seuraavalla reissulla!



iittala ruutu


 Hyvää alkanutta viikkoa ! Viime viikon torstaina oli juhlapäivä ja täytin 24 vuotta. Lahjaksi sain uuden rypyn otsaan sekä Iittalan Ruutu -maljakon.

Sisustusblogien ansiosta minäkin olen innostunut erilaisista kukka- ja viherkasvikimpuista. Koska innostunukseni on aika tuore, ei meidän kaapeista maljakoita ole löytynyt. Tämä lahja tuli siis tarpeeseen.

Ronan ja Erwan Bouroullecin suunnittelema Ruutu-maljakko on muotoilultaan ihanan minimalistinen ja ajaton. Siitä on saatavilla viisi eri kokoa sekä seitsemän eri väriä.
Ruutu ilmestyi markkinoille vuonna 2015, jonka jälkeen sitä on voinut bongailla suomalaisten kodeista.

 Maljakko pääsi heti käyttöön, kun menin ostamaan kimpun eukalyptyksen oksia. Ruutu -maljakon muotoilu pääsee paremmin oikeuksiinsa yhdellä oksalla, joten törkkäsin loput eukalyptykset toiseen lasipurkkiin.



Maljakko löysi paikkansa sohvapöydältämme. Marmorin, lasin ja vihreän oksan yhdistelmä toimii.

Miltä näyttää mielestänne? Millaisissa maljakoissa teidän kukkakimppunne ovat?